Kevät tekee tuloaan ja tulee mieleen vääjäämättä vaikken varsinainen puutarhahörhö olekaan. Aina suunnittelen olevani.

Lähdimme päivällä syömään plikan työpaikalle isännän, äitinsä, veljeni ja isäni kanssa. Plikkakin sai luvan päälliköltään syödä kanssamme vaikka työaikansa oli jo alkanut, koska asiakkaita ei vielä paljoa ollut.

Ja tuleviin häihinhän puhe aina välillä kääntyi. Olivat avanneet häätilin ja kertoi, että ovat ensi viikolla menossa kirkkoherranvirastoon. Jotain konkreettista siis.

Olin jo kotoa lähtiessä puhunut, että poiketaanpas Plantagenissa, koska menemme käytännössä sen naapuriin. Olin jo päättänyt tänä kesänä harjoitella kesäkukkien kasvattamista. Voisin sitten seuraavana vuonna uudelleen kasvattaa, jos vaikka onnistuisi häihin pöydille kukkia saamaan aikaiseksi. Tarjouksessa oli siemenpussit neljä kolmen hinnalla. Mukaan tarttui kesäharsoa, pioniunikkoa kahta erilaista, lehtoakileijaa, harjaneilikkaa ja leijonankitaa.

WP_20160312_19_11_37_Pro%201%20%282%29.j