Ja onneksi voisi sanoa. Lomaakin otin ruhtinaalliset kolme viikkoa, kun pitää säästää syksylle `leipomisloma´ ennen puolivuosisatasiani. Lomat on isännän kanssa käytännössä  viimeiset melkein 20 vuotta pidetty plikan takia peräkkäin. Nyt ajateltiin muuttaa käytäntöä, kun ollaan kaksistaan koirapoikain kanssa. Niinhän sitä luultiin.

Suunnitelmissa oli mattojen pesua, kellarin, liiterin, vintin järjestämistä. Ja sitten taas aukeni taivas. Ja puhelin soi ensimmäisenä lomapäivänä. Plikka soitti itkien, että poitsu oli pistänyt välit poikki, joten niin sitä äitee ja isä hyppäsivät autoon ja hakivat pikkutyttönsä hevosensa kanssa kotiin toipumaan. Siinä se sitten koko loma menikin. Sillä isku oli plikalle sen verran kova, kun se tuli puskan takaa yllättäen. Ja tämä äitee ei saanut varmaan ensimmäiseen viikkoon nukuttua, kun huolehti pienokaisestaan. Soppaa sekoitti vielä kaiken lisäksi pimatsu-haukun ensimmäiset juoksut, joka pisti meidän poikakoirien pasmat ihan sekaisin. Ja emäntä kulki koiruuksien perässä vahtimassa ettei parin kuukauden päästä olisi maailmassa mittelidoggeja. Vaikka välillä naureskeltiinkin mielikuvalle, millaisia ne olisivat. Onneksi kaikki meni kuitenkin ok.

Elämä alkoi voittaa kuukauden kuluttua ja katse suuntautui eteenpäin. Alkoi julmettu asunnon haku, yllättävän pian, muutaman viikon päästä nappasi. Ja niin sitä plikka muutti käytännössä Tampereen keskustassa olevaan yksiöön tämän kuun alussa.  Siinä sivussa hän eräänä päivänä alkoi selittämään, että on kurkkuaan myöden täynnä ravintolatöitä ja oli nähnyt naapurikunnassa auki olevan ala-asteen iltapäiväkerhon ohjaajan paikan. Mitä sää äite tykkäisit jos mää hakisin? Mitäs minä sen kun haet, koskas tehdään se sun cv valmiiksi? Se tehtiin, lähetti hakemuksen, sai kutsun haastatteluun ja puoli tuntia  haastattelun jälkeen kutsun töihin. Nyt vajaan viikon siellä olleena on perin tyytyväinen valintaansa. Työaika nimittäin sallii vielä karaoke- ja tiskijukkakeikkojenkin tekemisen viikonloppuisin eikä töihin tarvitse herätä seitsemäksi.

Lomallamme saimme tehtyä vain yhden etukäteen suunnittelemamme jutun. Pakkauduimme vanhempieni ja koiriemme kanssa autoon ja suuntasimme nykyisen Ylöjärven, entisen Kurun, kautta Kihniöön. Länsi-Aureesta löytyy isoäitini isoisän syntymätorpan paikka, jota olimme isännän kanssa suunnitelleet käyvämme katsomassa. Samalla reissulla piti pysähtyä hautausmaalla lukemassa kiviä. Vanhempieni mukaantulon takia poikkesimme vielä tapaamassa isäni veljeä. Päädyimme sitten ajelemaan kolmekymmentä kilometriä kapean kapeaa mökkitietä, varsinaisesta torppapaikasta jäi uupumaan puoli kilometriä kävellen. Alue oli keskellä suomaastoa, autosta ulos noustessa vastaan iski miljoona kiukkuista paarmaa. Ja vanhukset eivät kauhean innoissaan metsäajelusta olleet. Isännän kanssa sitten ajattelimme tehdä uusintamatkan ilman vanhuksia ja koiria sekä hieman toista reittiä.

Toinen reissu isännän suvun syntysijoille jäi tekemättä.

Ja koko loman satoi vettä. Kyllä nyt paistaa, isäntä on niitä mattoja pesemässä. Saas nähdä saadaanko niitä kuivaksi enää.