Joten yritetään hymyillä sisäänpäin aika usein plikan ja poitsun yhteiselämän karikoiden tasaantumista sivusta seuraavina. Kun tulee nuo omat alkuajat mieleen - ainakin minulle. Ja ihan selvästi olen plikalleni luonnetta ja tapoja sekä periyttänyt että opettanut.

Eilen mentiin illalla käymään, kun olivat ostaneet kattolamput, joissa ei ollut niin töpseliä kuin sokeripalaakaan. Ja katossa on pistokkeet. Kävimme siis ostamassa töpselit ja isäntä tarkisti ostetut lamput, joissa olikin pikaliitäntä töpselien johdoille. Kävi nopeasti ja lamput paloivat katossa alta aika yksikön.

Plikka oli vaan kärttyisä, kun poitsulla on tapana venyttää työpäiväänsä tuntitolkulla ilmoittamatta. Nytkin kello oli jo seitsemän ja hän oli ilmoittanut pääsevänsä kolmelta. Tuli sitten kuitenkin kohta. Plikka siinä sitten alkoi lihamureketta tekemään, jotta toinen saisi murkinaa syötäväksi.

Aloimme triviaalia pelaamaan. Poitsu tuntui vain olevan melkoinen haka, oli kerännyt värinappulat yhtä vaille jo ennen kuin me isännän kanssa olimme päässeet kertaakaan vastaamaan. Plikka yritti poitsulle viestittää selkeällä suomen kielellä, ettet sää voi heti suoraa voittaa ennen kuin muut on ehtineet kertaakaan vastata. Ajatteli vieraanvaraisena meitä ja meidän tunteita. Ja poitsulla syttyi uusi kysymysmerkki pään päälle sitä mukaa, kun plikalla herne meni syvemmälle – meidän ei se mitään – vakuutteluista huolimatta. Asiaa ei missään nimessä auttanut poitsun tapa purkaa hämmennystään hihittelemällä ja pientä voitonriemuaan näyttämällä. Joten loppujen lopulta plikka lopetti pelin ja sulkeutui toiseen huoneeseen. Ja poitsu hämmentyneenä kysyi meiltä ”Mikä sen tuli?!?”

Noh plikka sitten perin loukkaantuneena vietti lopun aikaa makuuhuoneessa, joten lopetimme pelin. Kävimme hetken päästä sanomassa heippa itkevälle plikalle ja lähdimme kotiin. Ja minä jatkoin miettimistä kotona. Mutta ihanana tapauksena soitti illalla äiteellensä, että kaikki on hyvin. ”Kun mää tiedän, että sää siellä murehdit.” On se vaan ihana neitokainen.