Vai onko?

Kello on yksitoista, makkarat ovat uunissa paistumassa, telkkarista tulee joku elokuva, on hetki ennen nukkumaan menoa. Mää meen hakeen kylmäkellarista meille limppapullon makkaroiden kanssa - hihkaisee isäntä. Kuluu minuutti - isäntä syöksähtää alakerrasta ylös tuon tuhannesti pärräten - VOI H...I! Lattia ui!!!!

Alakerrassa olevan suihkun ja pyykinpesukoneen vesi menee viemäristä pihan omaan likakaivoon. Ja koska lämpö on ollut pari päivää plussan puolella, ovat lumikinokset alkaneet sulaa kunnolla. Eilen vielä satoi vettäkin. Ja rospuuttoaikaan syksyisin ja keväisin likakaivomme täyttyy alle päivässä. Ja kun se täyttyy, niin mihinkäs muualle se  sitä vettä laittaisi kuin viemäriputkea pitkin takaisin sisälle suihkuhuoneen lattialle. Ja lattiakaatojen mitättömyyden takia myös viereisen pukutilan lattialle ja siitä oven karmin alitse myös kylmäkellarin lattialle.

Joten siellä sitä eilen illalla takapuoli pystyssä kauhottiin vettä ämpäriin lattialta muovirasialla ja kannettiin yläkerran vessanpönttöön, josta se menee kunnan viemäriin. Mutta kun vettä oli noin 15 neliön alalla viitisen sentin paksuinen matto, sai muutaman ämpärillisen kantaa pönttöön. Isäntä ajoi minut jossain vaiheessa nukkumaan, kun tänään oli edessä työpäivä, itse hän on pakkolomalla, joten jäi kellaria putsaamaan.

Heräsin aamuyöllä kolmen aikaan, että hän edelleen juoksee kellarin, vessan ja jätekaivon väliä. Pärräten julmetusti. Nukkumaan tuli neljän aikaan, kun voimat loppuivat, laittoi kellon soittamaan puoli kuusi ajatellen mennä jatkamaan puuhaa.

Aamupäivällä soitellessamme, oli saanut veden kauhottua pois ja oli lähtemässä hakemaan työpaikaltaan lainaan rakennuspuhallinta, jolla rakenteita saisimme kuivattua.

Että tittidiiiOtsan rypistys.