Isäntä tuli kotiin ukkoviikonlopusta. Ja kuten aina ennenkin, on perin ärsyyntynyt, kun hän joutuu taas normaalin perhe-elämän syövereihin paneutumaan.

Eilen sanoin hyvissä ajoin ennen katselemansa ohjelman loppua, että kun tämä loppuu, mennään yläkertaan katsomaan sitä työhuonetta. "Mitä me sitä katsotaan?!"

Yläkerran toisesta makuuhuoneesta pitäisi tehdä työhuone, jossa hän voisi rauhassa piirtää tai äänitellä vanhoja viinyyleitänsä tietokoneelle nyt kun sitä varten hankkimansa levysoitin vihdosta viimein toimii. Saataisiin keittiön pöytä siihen käyttöön mihin se on tarkoitettukin kaiken paperin ja kynien alta ja hyllymetreittäin vinyyleitä kellarista parempaan säilytystilaan. Ja kellariin hyllyille autotalleista tavaraa, jotta ensi talveksi saisi auton talliin.

Mutta kaksikymmentä yhteistä vuotta on jo opettanut, että jos en selitä kunnolla ajatuksiani ja varsinkin kädestä pitäen näytä, että tämä tähän ja tämä tähän, totean jonain päivänä töistä kotiin tullessani, että hän on koko päivän ahertanut hiki hatussa ajatellen yllättävänsä minut ja täyttänyt huoneen kantamalla sinne kaikki ylimääräiset huonekalut. Ja kun sinne sitten pitäisi mahduttaa valopöytä, piirustuspöytä, vieraspeti plikalle, hyllyt vinyyleille, eivätkä ne mahdukaan, on vuoro kolmannen maailmansodan. ET SÄÄ SANONUT MITÄÄN!Silmänisku