Lillin poistumisesta keskuudestamme tulee kohta vuosi, mutta tasaisin välein se putkahtaa mieleemme. Pikkujätkän puuhat aina välillä nostavat pintaan vertailut, että ei Lilli näin eikä näin... Tiitus kun on saavuttanut täysikäisyyden ja sille on tullut omanlaisia ison koiran kotkotuksia. Rakkaalla lapsella on monta nimeä: meillä on nihkeä moppi ja perävaunu. Johtuen sen tavasta kytätä putoavaa nuoltavaa pöydän ja itsesi välissä sekä sen tavasta seurata isäntää joka paikkaan varsinkin nyt kun isäntä jäi kotiin pakkolomalle. Kuinkahan Tiituksen päivä kuluu sitten kun taas yksin pitää jäädä?

Se myös on alkanut näyttää hyvää mieltänsä ynyämällä. Kielsimme sitä ensin, kun ajattelimme että se estelee meitä vähän niinkuin murisemalla, mutta muutimme jonkin ajan kuluttua mielemme. Kyllä se murina tarkoittaa hyvää mieltä, ei kieltoa. Joten ei ole ihme, jos koiriin tottumaton erehtyy viesteistä. Tiituksella mikään muu ei viesti kiellosta, ei asento eikä ilme. Ja niin Lillikin päästi kurkustaan murinalta kuulostavan hurinan, jota useampi vieras ihminen pelästyi. Ja sekin merkitsi ehdottomasti sen tapauksessa mielihyvää. Se nosti lopuksi vielä kaulansa suoraksi ja käytännössä lauloi.

Ihania nuo laulavat koiruudet.