Tässä plikkaa käymään odotellessani ajattelen taas kuinka samanlainen hän on tietyissä luonteenpiirteissä kuin minä samanikäisenä.

Hän on perin hyvin itsensä tunteva nuori, jota minä en kylläkään 20-vuotiaana ollut. Ja samanlailla hän omasta mielestään tietää kaikesta kaiken, eikä häntä saa mistään opettaa. Äitini muistelee toistuvasti minuakin nuorena, kun en antanut opettaa tai neuvoa. Muistan esimerkiksi, kun opettelin kutomaan ja isoäitini kysyi, että osaatko? Joo, ei mua tarvitse opettaa. Mutta luonto ei antanut myöden myöntää etten ihan kaikkea tiennytkään. Joten loppujen lopuksi minulta loppui puikot kesken, kun aina vain lisäsin silmukoita pääsemättä kerrokselta toiselle, kun en tiennyt kuinka se tapahtuu...

Sama asenne toki on työelämässäkin vaikuttanut. En sielläkään pyydä ongelman tullessa eteen heti ratkaisua naapurilta vaan mähkin asian kanssa välillä pitkänkin aikaa itse. Vasta, kun totean, että en pääse puusta pitkälle, pyydän apua. Tämä piirre on monessa suhteessa ollut hyväksi, sillä sillä tavoin oppii paremmin kuin saamalla kaiken tarjottimella. Tosin haittapuoli on, että kun oppii omatoimisesti kaikenlaista saa sen jokapaikan höylän maineen, jonka puoleen käännytään ihan kaikessa.

Kun sitten on niitäkin työkavereita, jotka toistuvasti pyytävät samoihin asioihin/ongelmiin apua yrittämättäkään itse niitä ratkaista. Minua ainakin nolottaisi kysyä samaa uudestaan.