Ei se kauaa kestänyt tuo muistin palautuminen siitä, mikä aikanaan nykyisen työhuonekaverini kanssa yhteiselossamme ärsytti. Hän on tasan 10 vuotta minua vanhempi, hiljainen ja äärimmäisen tunnollinen ihminen.

Käymme automaattisesti päivällä myös yhdessä syömässä ruokalassa. Ja joka päivä tämä kellokortti ilmoittaa, kun ruokatuntimme on kestänyt riittävästi tai jos en juo vettäni loppuun lasistani tai syö kaikkia lautaselleni ottamiani ruokia. Huomautus tapahtuu tyyliin "Juotko vettä vielä?" Kun vastaan "en", vastaus kuuluu, että "sitten voimmekin lähteä töihin." Kaipa hän kohta alkaa kirjata ylös vessakäyntejäni tai omaan puhelimeen kuluttamaani aikaa tai luonani käyviä ihmisiä. Niitäkin on välillä jonon verran. Tosin kaikki ihan työasioissa, juoruilemassa ei käy kukaan.

Että melkein kuuskymppinen viitsii. Ährghr!

Plikka olisi näyttänyt hänelle viime perjantaina kaapin paikan, mikäli olisi siihen saanut tilaisuuden. Sillä hän jätti minut yksin huoneeseen epilepsiakohtauksessa ja lähti syömään. Kohtaus oli onneksi vainPäättämätön poissaolokohtaus, josta palauduin aikaa myöden ja lähdin syömään. Löysin hänet ruokalasta jossa hän sanoi sanoneensa minulle kaksi kertaa, että lähdetään syömään jo. Mutta kun en vastannut, hän päätti lähteä yksin.