Uusi päällikkömme (jo parikymmentä vuotta työkaverinamme ollut henkilö) haluaa uusiin tehtäviin siirryttyään pitää parin viikon välein yksikköpalaverin, jossa keskustellaan työtilanteisteista, kiireistä, avun tarpeista ym asioista maan ja taivaan väliltä. Käytännössä tämä tarkoittaa, että hän puhuu, suurin osa muista on hiljaa siihen asti, kun palaveri on loppu ja sitten alkaa sen päivänen papatus ja räpätys...

Tänään ruokalassa puhe kääntyi erääseen työporukamme mieheen, jonka työmoraalissa on muiden mielestä korjattavaa. Keskustelu kääntyi sitten tähän yleiseen nykyajan jatkuvaan uuden opiskeluun tietokoneiden ohjelmamaaillmassa. Tulimme siihen tulokseen, että palataan parikymmentä vuotta taaksepäin, jolloin alamme asiat tehtiin käsin tussilla, eikä yhteensopivuusongelmia ollut.

Huvitusta herätti naispuolisen työkaverimme kertomus miehensä nuoren työkaverin kommentista, ettei kohta tarvita ulkopuolisia tilauksia ollenkaan, sillä työllistämme toinen toisemme muutenkin. Ja oikeasti siltä tuntuukin, sillä mekin auttelemme toisiamme tietsikan ohjelmien suhteen milloin mistäkin pulasta pois. On päiviä ettei muuta tehdäkään. Sillä ulkopuolista apuahan ei ole lupa pyytää, kun se maksaa. Koulutuksetkin näihin uusiin on yleensä puolen päivän tai maksimissaan yhden päivän mittaisia superkoulutuksia.

Joten tässä sitä odotellaan eläkeikää minä porukan nuorimmasta päästä seuraavat 15 vuotta, muut työkaverit vähän vähemmän aikaa - ja valtio sen kun nostaa eläkeikää!

Vitsailut, että 60-lukulaiset eivät varmaan ehdi nauttia eläkkeestä ikinä, me varmaan saadaan eläkettä vasta 75 vuotiaana. Ple!