Tänään palasin toisen leikkauksen jälkeen takaisin töihin ja se oli mukavaa. On ihanaa, että sairastumisestani aiheutuvat toimenpiteet ovat nyt ohi ja paluu arkeen voi alkaa. Enää ei ole kuin jälkitarkastusaika poliklinikalle.

Olin ajatellut pitää ensi  alkuun töissä huivia päässä, sillä hiuksia on 3 mm ja välistä loistaa se pitkä paljas arpi. Mutta sitten tarkemmin ajatellen päätin etten taida viitsiäkään. Jos kuontaloni jotakuta vaivaa, kääntyköön toiseen suuntaan. Enemmän haittaa on mielestäni siitä, että jokaisen lähelläni olevan pitää kysyä samat asiat uudestaan. Joten tänäänkin varmaan 20 kertaa selitin, että tämä leikkaus oli pikkuruinen verrattuna tammikuiseen. Tässä kun ei menty pintaa syvemmälle aivoihin.

Meitä istuu töissä samassa huoneessa lisäkseni kaksi miestä, joista toisen hiukset on omasta tahdostaan leikattu samanlaiseksi sängeksi kuin minulla. Yritimme sitten houkutella sen kolmannenkin leikkauttamaan omansa saman mittaisiksi nimitellen häntä porukan petturiksi. Ei kuitenkaan innostunut ajatuksesta. Olisimme siinä tapauksessa laittaneet oveen lapun "sänkien valtakunta".

Ulkona on pakko pitää jotain päässään, sillä hiuskerros on yllättävän lämmittävä. No ehti hiukset tammikuusta syyskuuhun kasvaa noin 4-5 senttiseksi, joten toivoa on, että ensi kesänä ei mahdollista aurinkoa tarvitse estää keinotekoisesti. Siis jos aurinkoa saadaan...