Olin jo pari viikkoa pyytänyt hakemaan joulukoristeita ja -valoja. Mutta isännän mielestä "siinähän ne on ihan edessä, ei vielä tarvi".

Kun sitten aattona haki koristeita, ei löytänyt muuta kuin sen laatikon, jossa oli plikan tarha-askartelut ja olkikoristeet. Joten nyt on kuusessa olkienkeleitä, -tähtiä, -pukkeja ja -tähtinauhoja. Valoina on pihavalot. Onneksi latvaan löydettiin tähti. Mutta on se yksinkertaisuudessa kaunis, ilman kimalletta ja välkettä. Väreinä punainen, oljenkeltainen ja vihreä.

1261986817_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Joulusaunaa alettiin lämmittää jo hyvissä ajoin, sillä se kestää neljä tuntia. Vesi sinne tulee omasta kaivosta, talossa sisällä olevan pumpun avulla. Isäntä ilmoitti, että nyt voisi veden laittaa päälle - eikä tippaakaan tullut. Ei auttanut sekään, että käänsimme kunnan vedelle. Joku putki on jäässä jostain.

Ei kun ämpärit käteen ja sisältä kantamaan. Hiki oli jo valmiiksi, kun saunaan mentiin. Isäntä oli kuulemma tehnyt vettä käyttövalmiiksi saaveihin. Padassa oli vain vähän lämmintä pohjalla, kun piti vielä vihtakin lämmittää. Ensimmäisen napollisen plikka kaatoi hiuksiinsa ja kiljaisi. Vesi oli aivan jääkylmää tai siltä se ainakin tuntui löylystä tullessa. Joten meillä oli kaksi saavillista kylmää ja vajaa puolikas padallinen lämmintä vettä. Tämän lisäksi saunassa on maanvaralattia, joka tulisi sinne mennessä lämmittää kiehuvalla vedellä. Kiehuvaa vettä ei kuitenkaan ollut, eikä sitä olisi lattialle riittänytkään. Joten pää oli 70:ssä asteessa ja varpaat 10:ssä. Kyllä pihasaunassa on mukavaa.

Onneksi ruoka onnistui ja sitä oli riittävästi.