Kaikki olivat vielä umpisten unessa paitsi koirat ja minä. Me noustiin puoli kuusi.

Viime vuonna isäntä vähän möhkötti, kun ei ollut saanut onnitteluja sänkyyn, joten nyt ajattelin tulla puolitiehen vastaan. Viikonloput ovat ainoita päiviä, jolloin voisi periaatteessa nukkua pidempään, ellei olisi noita rakkaita koiria, jotka ei pyhäpäiviä tunnusta. Vanhempi, diabeetikko mamma ei kestä juuri klo 6:ttä pidempään. Aamupissatus kuuluu muuten ísännälle, tänään ajattelin antaa nukkua viikon velkojaan pois.

Ei 18-vuotiasta saa isänsä sängyn ääreen aamulla laulamaan, vaikka laulun taidon osaakin. Joten paketoin lahjan ja tein voileivät valmiiksi. Laitoin ne sitten jääkaappiin odottamaan herran heräämistä ja lahjan leipäpurkin päälle sinne jääkaappiin. Huomaisi, että muistettiin, kun oven avaisi.

Mutta mitäpä teki isäntä? Tuli alas ja keitti puuroa itselleen. Piti sitten sanoa, että katsoisitko jääkaappiin.

Puoliksi suunniteltu .... joka aamuhan se puuroa syö, mutta ajattelin .... Onneksi olkoon kuitenkin!