Sukututkimus valloitti ja vei mennessään. Ja niin sitä on istuttu ja luettu ja yritetty yli kolmenkymmenen vuoden takaisella ruotsinkielen taidolla selvitä vanhoista koukeroista. Joita on kertynytkin yllättävän paljon salaa. Aloin sitten työstämään "teosta", jonka voisin lupaukseni mukaisesti lähettää serkuilleni.

Mutta sitä tehdessäni sain päähäni perustaa tämän ja koirien blogin jälkeen myös tuloksille blogin. Ja pitää sen erillään tästä, jos vaikka joku muukin sukulaisista haluaa alkaa sinne kirjoittajaksi. Joten tässä viimeiset pari kuukautta olen ensin opetellut ja sitten kirjannut tietojani sivustolla

http://seffanias.blogspot.com/ . Siellä kiinnostuneet voivat käydä kurkkaamassa. Sivut saattavat jossain vaiheessa muuttua salasanallisiksi, kunhan kuulen muiden asianomaisten mielipiteen.

Muuten arki on kulunut vanhoissa merkeissä, plikka ja poitsu ja pimatsu-haukku poikkeilevat entiseen malliin. Pimatsu on jo puolihevosen kokoinen vaikka ikää on vain viisi kuukautta. Ja tykkää Taavista ihan mahottomasti, pitää sitä karvalelunaan. Meno on melkoista, kun kämppää ympäri laukkaa mitteli ja tanskandoggi. Tiitus istuu visusti jonkun sylissä. Kuvassa Helmi 5kk ja Taavi 1v. kerrankin paikoillaan.

Oma oloni on ollut erinomainen, kohtauksia ei ole tullut vaikka lopetinkin vuoden vaihteen ympärillä toisen lääkkeeni. Olo on pikemminkin parantunut, aivotkin taas juoksee eikä enää tarvitse koko iltaa töiden jälkeen nukkua. Toiveissa olisi saada toukokuussa ajolupakin takaisin, jos meno jatkuu tälläisenä.

Tänä aamuna isäntä aamutohinoidensa keskellä alkoi yht´äkkiä selittää, että tässä olisi sulle tälläinen pipa. Häh? Mitä?

Isäntä on innostunut avantouinnista ja oli kerran matkalla muistanut, että oma pipa oli jäänyt kotiin. Mutta ei enää ehtinyt kotoa sitä hakemaan, joten poikkesi kaupasta ostamaan uuden.

Noh, jatkoi matkaa avantouintipaikalle, saunoi, ui, saunoi, ui ja mitä nyt sitten tekeekään. Kotiinlähtiessään huomasi, että eihän raavas raksamies voi sitä pipaa, jonka kaupasta oli hätäpäissään ostanut, päähän pistää! Mukaan oli nimittäin tarttunut kauniin beigen värinen, mukavan tuntuinen, ihanasti tyköistuva, kunnon pipa. Mutta kannattaisi kaupassa varmaan vähän pyöritellä kädessään, sillä toisella puolella koreili komea neuleruusuke, pään koko toisen puolen kokoinen.

Joten isäntä tuli avantouinnista ilman kaulahuivia. Huivi oli päähän kääritty. Jä emäntä sai pipan. Joka äsken kokeiltuna oli kyllä emännällekin liian pieni.

Ja emäntä tänään koko päivän hihitteli mielikuvalle isännästä ruusupipa päässään raksalla rälläköimässä.

Saatiinpahan uusi tarina vaihtoehdoksi jo paljon irvaillulle paperin syönnille:

Isäntä nuorena miehenä meni töihin, otti äitinsä tekemät eväät mukaan. Kotiintullessa äitinsä kysyi, että otithan ne voipaperit sieltä välistä pois? Johon isäntä, että no mä vähän ajattelin, että tää leipä on vähän sitkeä, mutta oli syönyt leivät papereineen.

Ja taas naurettiin.

Joulukuu meni, tuli tammikuu. Niin meni joululomakin, huomenna pitäisi mennä takaisin töihin.

Joulu meni hyvin, mitä nyt jouluvalmistelut jäivät viime tippaan. Sen takia viimeinen viikko ennen joulua meni kiitettävästi keittiössä kuorien, keittäen, tiskaten jne.

Plikka ja poitsu tulivat aaton aattona ja viipyivät tapaniin asti. Mukavaahan se oli, että nuoriso oli paikalla vaikkakin piti muistaa ettei keiku kuten omissa oloissaan. Kun se poitsukin oli paikalla. Päivät meni keittiössä, illat istuttiin ja pelattiin lautapelejä. Ja sitten sammui yleensä lamppu.

Tässä pieni kuvakokoelma joulustamme:

Kukkia ilmestyi joka lähtöön. Joulutähtiä löytyy kuusin kappalein.

valkoinen kaunokainen amaryllis

Punainen amaryllis

Himmelikin löysi tiensä kattokoukkuun

Pukki kapsahti meillä kuuseen.

Oikein hyvää uutta vuotta 2012 kaikille!

Joten yritetään hymyillä sisäänpäin aika usein plikan ja poitsun yhteiselämän karikoiden tasaantumista sivusta seuraavina. Kun tulee nuo omat alkuajat mieleen - ainakin minulle. Ja ihan selvästi olen plikalleni luonnetta ja tapoja sekä periyttänyt että opettanut.

Eilen mentiin illalla käymään, kun olivat ostaneet kattolamput, joissa ei ollut niin töpseliä kuin sokeripalaakaan. Ja katossa on pistokkeet. Kävimme siis ostamassa töpselit ja isäntä tarkisti ostetut lamput, joissa olikin pikaliitäntä töpselien johdoille. Kävi nopeasti ja lamput paloivat katossa alta aika yksikön.

Plikka oli vaan kärttyisä, kun poitsulla on tapana venyttää työpäiväänsä tuntitolkulla ilmoittamatta. Nytkin kello oli jo seitsemän ja hän oli ilmoittanut pääsevänsä kolmelta. Tuli sitten kuitenkin kohta. Plikka siinä sitten alkoi lihamureketta tekemään, jotta toinen saisi murkinaa syötäväksi.

Aloimme triviaalia pelaamaan. Poitsu tuntui vain olevan melkoinen haka, oli kerännyt värinappulat yhtä vaille jo ennen kuin me isännän kanssa olimme päässeet kertaakaan vastaamaan. Plikka yritti poitsulle viestittää selkeällä suomen kielellä, ettet sää voi heti suoraa voittaa ennen kuin muut on ehtineet kertaakaan vastata. Ajatteli vieraanvaraisena meitä ja meidän tunteita. Ja poitsulla syttyi uusi kysymysmerkki pään päälle sitä mukaa, kun plikalla herne meni syvemmälle – meidän ei se mitään – vakuutteluista huolimatta. Asiaa ei missään nimessä auttanut poitsun tapa purkaa hämmennystään hihittelemällä ja pientä voitonriemuaan näyttämällä. Joten loppujen lopulta plikka lopetti pelin ja sulkeutui toiseen huoneeseen. Ja poitsu hämmentyneenä kysyi meiltä ”Mikä sen tuli?!?”

Noh plikka sitten perin loukkaantuneena vietti lopun aikaa makuuhuoneessa, joten lopetimme pelin. Kävimme hetken päästä sanomassa heippa itkevälle plikalle ja lähdimme kotiin. Ja minä jatkoin miettimistä kotona. Mutta ihanana tapauksena soitti illalla äiteellensä, että kaikki on hyvin. ”Kun mää tiedän, että sää siellä murehdit.” On se vaan ihana neitokainen.

Nykyään saa tarjouksesta 4-5 eurolla ihania lehtiä kaupasta mukaansa. Isännän harmiksi. Vakiintunut lause kaupasta kotiin tullessa on että joko nyt taas? Kun meikäläisellä on joku rakennus-, sisustus-, leivonta-, askartelu- ym. lehti kärryssä. Ja sitten muutama päivä kuluu haaveillessa ja suunnitellessa. Kun joku vielä toteuttaisikin...

Tässä kuvassa vain muutama mukaan tarttunut.

Jouluihmiseksikin itseäni tituleeraan, joten ihastelen jo aikaisin syksystä kaikkea asiaan liittyvää. Plikka ja poitsu tulevat jouluksi meille, kun eivät vielä kaksistaan halua sitä viettää. Tai siis plikka haluaa viettää sen täällä ja poitsu tulee mukana. Joten joulu aiheuttaa vähän suunnittelemista. Ostin kuitenkin näille meidän vauvoille jo joulukalenterit, kun niitä niin halusivat. Omat molemmille.

Ilmoitin eilen plikalle, että taidetaan jouluna lämmittää alakerran sähkösauna pihasaunan sijasta ja sain vastaukseksi enemmänkin mutrullaan olevat suunpielet. Joten katsotaas nyt missä sitä saunotaan, todennäköisesti pihasaunassa.Nuori pari ilmoitti ostavansa 10 kg kinkun. Kun toi poitsu syö niin paljon vastasi plikka. No tuokaa pari pienempää, on mukavampi paistaa ja säilyttää.

On jo sovittu plikan kanssa joulukorttien askartelu- ja pipperien leivontaillat. Ja nuorenparin uudessa kodissa tietysti. Ei ole plikka aikaisemmin suostunut kyseisiä tekemään, nyt ehdotti itse. Muuttui varsinaiseksi pikkuemännäksi.

Uudella vanhalla päälliköllämme ja nyt saamme tutaa siitä työpaikallamme. Kyse on entisestä työkaveristamme, joka siirtyi päälliköksemme edellisen jäädessä eläkkeelle. Hän oli päällikköni vuodesta 1986.

Tällä nykyisellä tuntuu nyt vain olevan hakusessa tuo uusi asemansa. Varsinkin minua kohtaan. Olen käytännössä tehnyt töitä vain hänen projekteissaan viimeiset kaksikymmentä vuotta. Enkä koskaan ymmärtänyt muiden naisten antipatiaa häntä kohtaan. Ennen kuin nyt.

Sillä istuessani kahvilla hän pyysi käymään luonaan. Oletin, että hän keskustelee projektistaan, mutta keskustelun aihe olikin se, että minkä takia en vielä ole saman tasoinen työntekijä kuin ennen aivoverenvuotoani, onhan siitä jo yli vuosi. Miksi en kykene hallitsemaan kahtakymmentä hommaa yhtäaikaa vaan joku putoaa muistista pois? Ja sain kehoituksen hakeutua työterveyshoitajan puheille keskustelemaan kuntoutuksesta. Meinasin tuolilta pudota. Ihanko tosissaan puhui?

Kun nimenomaan sairaslomalta töihin tullessani annoin vastaukseksi työkuntokyselyihin, että vanhat asiat ovat muistissa, vauhti on hidastunut, keskittymiskyky ja lähimuisti huonontunut ja toivon, ettei minulle tuoda monia kiireellisiä projekteja yhtäaikaa tehtäväksi. Kuten ennen tapahtui. Olen aina ollut työpaikkamme jokapaikan höylä. Jolta saa pikaisesti, kun pyytää.

Mutta ajan kuluessa ja sitä mukaa kuin ulkoiset fyysiset merkit sairaudestani ovat hävinneet, on päälliköiden ja työkavereiden käsitys sairauteni jättämistä haitoista hävinneet ja he ovat alkaneet kohdella minua kuten mitään ei olisi tapahtunutkaan. Hei vielä tämä, ja tämä ja tämä ja tämä jne.... ja piti olla eilen!

Olen siis ollut nyt viikon puhumatta päällikölleni mitään, edes huomenta en sano. En myöskään ilmoita hänelle saatuani työn valmiiksi, sillä hän kuluttaa aikaansa kyttäämällä olenko tehnyt antamiaan töitä. Joten seuratkoon sitäkin!

Tänään kuulin, että hänen käytöksensä ylettyy jossain määrin myös muihin yksikköni naisiin. Meitä naisia on kaiken kaikkiaan neljä 50 - 60 - vuotiasta. Itse päällikkö on 55 ja mies tietysti.

Ei saa aikaan mitään ei sitten millään. Flunssakin vaivaa. No se siitä.

Plikka ja poitsu saivat yllättäen 3h+k asunnon järvinäkymin 3 km Tampereen keskustasta. Ensi lauantaina pitäisi sitten kuluttaa päivä kanneskellen neidin tavaroita alas kolmannesta ja onneksi ylös vain toiseen kerrokseen.

Pikkuisen on nuorella parilla ensimmäinen yhteinen asunto eri tasoa kuin oma ensimmäiseni.

Joka oli opiskelijaasuntohuone omakotitalossa, ilmeisesti entinen palvelijan huone, käynti tuulikaapista, neliöitä taisi olla 10. Oma vessa ja suihku sentään.

Seuraavaksi normaali yksiö vuokratalossa, seinän takana vanhempi pariskunta, joka pöllähti rappuun vaikka mihin aikaan yöstä, kun kotiin tulin yömenoistani - tarkistamaan, että kenen kanssa. Televisiossanikaan ei tarvittu ääntä, kuuluihan naapurista hyvin. Mitä sen väliä, ettei kanava ollut sama.

Sitten oli vuorossa 40 neliön yksiö. Ruhtinaallisesti tilaa. Oikein keittiökin. Vessa oli muttei suihkua. Onneksi vanhemmat asuivat neljän kilometrin päässä. Pyykinpesukone oli eteisen nurkassa. Vesi siihen otettiin vessan hanasta varmaan viisi metrisellä johdolla, joka välillä rullattiin koukkuun odottamaan. Poistoputki oli yhtä pitkä ja vei veden samaisen vessan pönttöön. Ovea ei saanut kiinni pyykkiä pestessä, Pöntöllä piti istua ´leijuen´.

Sitten astui isäntä kuvioihin ja tavarat ja minä matkattiin hänen 50 neliön kaksioon Tampereen keskustaan. Kaikkea oli kaksi, kesti vuosia ennen kuin tavarat `yksiintyivät´vanhuuttaan.

Ruhtinaalliselta tuntuu nuorison 74 neliön kolmio saunalla - voitais itsekin siihen nyt muuttaa!

Tässä sitä äiteen sydän paisuu onnesta, kun seuraa tuon jälkikasvunsa aikuistumista ja elämän lutviutumista uomilleen.

Ensiksi tuon Rikun löytymistä, joka vain paranee kun opitaan enemmän tuntemaan. Nyt on menossa vaihe, jossa pariskunta asuntohakemuksia sinne tänne heitelleenä odottelee ensimmäisen yhteisen asunnon löytymistä.

Plikka sai sitten ensimmäisen kunnon työpaikankin. Häntä näkee mm. Tampereen jäähallilla pelipäivinä tiskien takana tarjoilemassa sekä ketjun muissa ravintoloissa. Riku on tuonut myös innostuksen jääkiekon seuraamiseen tälle prinsessalle, joka aiemmin viisveisasi minkään urheilun seuraamisesta.

Nyt on asunnon odottelun sivussa sitten menossa häiden suunnittelu, sillä pari on päättänyt mennä naimisiin seuraavan neljän vuoden sisällä. Plikka on jo kyselemässä hintoja eri paikoista, jotta osaavat säästää niitä varten. Itkukin häneltä pääsi, kun kuuli, että pappansa (75v.) oli purskahtanut ilon kyyneliin asiasta kuullessaan. Plikka on aina ollut papan pikku tyttö. Siinä sitten itkettiin molemmat.

Eilen naureskeltiin, kun hän tokaisi kuultuaan papasta, että sää nyt ainakin itket häissä tarkoittaen minua ja taipumustani itkeä kaikkialla ja jatkoi, että niin itkee Rikukin. Ja päädyttiin, että vietetään itkuhäät.

Tuli syksy ja alkoi työväen opiston kurssit ja niin minäkin sitten pompotin vihdosta viimein sinne sukututkimuksen perusteita opiskelemaan. Viime vuonnahan siihen höyrähdin ja nyt olen saanut sitten puhuttua mukaan myös yhdeksän vuotta nuoremman serkkunikin.

Eilen aikani kuluksi lueskelin netistä annettuja ripityksiä ja löysin isoisäni isän äidille kolme merkintää. Mutta kun näistä vanhoista merkinnöistä ei ymmärrä mitään. On tuo netti tänä päivänä melkoinen tietolähde. Kun niissä ripityksissä vilisi sana salavuoteus. Ja google sille antoi ihan järjen käyvän merkityksen. Samaan nimittäin päädyin minäkin, kun maalaisjärjellä vertasin annettujen ripitysten päivämääriä hänelle syntyneiden aviottomien lasten syntymiin.

Sillä kulmakunnalla on melkein joka toinen penska syntynyt salavuoteuden tuloksena. Leväperäistä porukkaa tai pimeinä iltoina ei ole ollut muuta tekemistä.

So So So! Taitaisi olla papeilla kiirettä jos saman syyn takia vielä ripitettäisiin.  Ja salavuoteutta olen sitten minäkin harrastanut - ainakin kerran, kun olen aviottoman plikkani alulle saattanut.

Kellarin suihkuhuoneen remontti valmistui ja jätti meille kellarin verran betonipölyä remontin tehneen firman välinpitämättömän asenteen takia. Tämän seurauksena on nyt sitten siivottavaa, pestävää, putsattavaa. Ja jo toisen kerran, sillä edellisessä asunnossa sattui vielä pahempi pölyvahinko. Isäntä kiehuu ja kihisee, sillä pölyn vallassa ovat mm. hänen rakkaat levysoittimensa.

Tähän mankeliin ei nyt tee mieli lakanoitaan tunkea:

ja rappuset näyttivät tältä ensimmäisen kulkijan jälkeen:

Soitin anopille viime viikolla ja varasin hänen talonsa pyykinpesutuvan koko eiliseksi päiväksi, sillä pestävää on kertynyt kuukauden aikana. Ihan peruspyykki, mutta pesuun meni myös suihkuhuoneen läheisyydessä säilytetyt froteepyyhkeemme, jotka olivat kylläkin just pestyjä. Samalla ajattelin, että nyt viedään pesuun myös ne useammat jätesäkilliset lakanoita, verhoja ja ties mitä kaikkea muuta, jotka isäntä kiikutti isänsä ensimmäisen vaimon tavaroista meille. Ne ovat odottaneet kellarin perällä pesua pidemmän aikaa.

Eilen aloitin puolen päivän aikaan ja sain seurakseni superpirteän 83-vuotiaan anoppini. Poikansa hän laittoi niin väsyneenä sohvalleen makaamaan. Tarvitseehan kasvava poika unta. Poika 58 v. Joten anopin kanssa pesimme varmaan 20 koneellista lakanoita, pyyhkeitä ja verhoja. Miten voi anopin ikäisellä vanhuksella olla niin paljon verhoja? Niitä niistä jätesäkeistä nimittäin löytyi. Kannoimme niitä yhdessä kuivaushuoneisiin kuivamaan ja juoksimme viereiseen taloon välillä syömään ja kahville. Hänen kun piti siinä välissä syöttää nämä sisällä uinahtelevat miehensäkin - avopuolisonsa ja poikansa.

Hattua hänelle pitää nostaa, kun hän sen ikäisenä vielä jaksaa tunnista toiseen valittamatta touhuta. Kehoitukset mennä sisälle menivät kuuroille korville.

Mutta nyt on pyykki pesty ja nyt saa alkaa sitä omaa kellaria pesemään!

Tampereen toinen puheenaihe kadonneen Karoliinan lisäksi on ollut kaupunkia halkaisevan Tammerkosken patomuurin korjaus. Itse olen ollut kohta 30 vuotta kosken reunalla töissä. Kansallismaisemaan ei enää kiinnitä niin paljon ihastuneita katseita kuin mitä se tuntuu vierailta saavan.

Vuosien saatossa on työhöni kuulunut kaupungin rakennusten valokuvausta ja siinä sivussa olen sattunut ottamaan seuraavan kuvan yläosan ehkä noin viitisen vuotta sitten. Nyt sitten kävin nappaamassa samasta kohtaa kuvaan alaosan, jotta ero näkyy selvemmin.

Yläkuva on muistaaksen yhdistetty kuvankäsittelyohjelmalla kahdesta eri valokuvasta, koska silloinen kamera oli tehoiltaan aivan eri luokkaa kuin se millä alakuva on otettu.

Paljas on rakennus ilman puita, jotka nyt remontin takia kaadettiin kaikki pois.

Ystävättäreni erosi tässä joku aika sitten. Hänen entinen miehensä on pitänyt yhteyttä isäntään. Jä isännän piti mennä hänen viiskymppisilleen tiskijukaksikin. Oletettiin että isäntä menee ihan itsekseen. Sillä hänellä on uusi ystävätär, joka tuntuu olevan mustasukkaista laatua. Enkä olettanut, että kuulun kutsuttavien joukkoon, koska olen entisen vaimon ystävä. Mutta toihan se posti kutsun ja pippalot on viikon päästä.

Nyt on sitten epätoivon vimmalla mietitty lahjaa. Ammattikoulun autohullulle maalaisisäntäopettajalle, kahden lapsen eronneelle isälle Ährgh?!? Ja isännällehän ei kelpaa mikä tahansa. Ehdotin hänelle keski-iän hemmottelu/hoitopakettia: kasvohoitoa, hierontaa ym.ym. Ei saanut myötäkaikua muuta kuin vastauksen: Älä ny viitti.

Ei viittitä sitten ja ans kattoo nii kiire tulee kuitenkin!

Olimme plikalla viime keskiviikkona illalla kahvilla, kun hän valitti, ettemme koskaan käy siellä kylässä. Lähdimme kotiin ja seuraavana päivänä soitin hänelle, kuinka ilta oli sujunut? Hänelle kun oli tullut yökylään ystävättäreni 15-vuotias tytär. Plikan vastaus kuului, että muhun nousi yöllä 38 astetta kuumetta. Eikä edellisenä iltana minkäänlaista merkkiä flunssasta tai mistään muustakaan. Käskin levätä ja juoda riittävästi.

No seuraavana päivänä soitin kyselläkseni vointia ja sain kuulla kuumeen nousseen 39:ään asteeseen. Olimme edellisenä päivänä sanoneet, että jos kuume jatkuu ja nousee, menkää käymään terveyskeskuksessa. Riku oli vienyt yövieraan onneksi kotiin. Plikka vain intti, että mää meen illalla töihin (piti olla 10:n tunnin työvuoro).

Joten hyppäsimme isännän kanssa autoon töiden jälkeen, ajoimme terveyskeskuksen kautta, tilasimme plikalle ajan ja kävimme hakemassa hänet lääkäriin. Plikka oli niin voipunut ettei tolpillaan pysynyt. Portaita liukumäkenä käyttäen laskeutui kolmannesta kerroksesta autolle alas.

Lääkärissä selvisi, että tulehdusarvot oli 160 ja plikka sai lähetteen ensiapuun, josta matka jatkui sairaalan vuodeosastolle suonensisäiseen antibioottihoitoon ja nesteytykseen. Osastolla kului kolme päivää ennenkuin tulehdusarvot olivat niin alhaalla, että antoivat luvan lähteä kotiin paranemaan. Diagnoosiksi paljastui ärhäkkä angiina.

Kait sitä vielä eläkkeelläkin tuosta jälkikasvustaan huolehtii...

Kohta kolmekymmentä vuotta samassa paikassa työssä olleena pitää jo itsestään selvänä, että lomalle jääntiä edeltää ja lomalta töihin tuloa seuraa tietynlaiset asiat. Eli hirveä hässäkkä.

Lomalle jäädessä näin kävikin. Jäin lomalle juhannuksesta ja `iso´päällikkö antoi kaikille luvan lähteä juhannuksen viettoon jo kahdelta. Mutta moneltas lähdin? Taisi olla puoli viisi, virallinen työaika loppuu 15.45. Kun tietyt tahot halusivat, että kaikki työt on tehty ennen poistumista. Käytävältä muut olivat jo lähteneet. Minä istuin siellä päälllikköni kanssa. Mutta sainpas työt tehtyä.

Viimeisellä viikolla ennen töihin menoa sai sitten lukea päivän lehdestä, että iso vesivahinko oli vallannut sen arkiston, jota hoisi huonekaverini. Metritolkulla arkistotavaraa ui ovesta pihaan ja pihan viemäriin. Joten viimeinen lomaviikko meni murehtimiseen siitä työmäärästä, joka odottaa töissä. Sillä arkistonhoitaja on lomalla elokuun puoleen väliin asti. Pelkäsin, että arkiston järjestäminen kaatuu harteilleni. Onneksi näin ei kuitenkaan ole käynyt. Päinvastoin meitä on tällä viikolla töissä kaksi henkilöä ja rauhallista ensimmäisen kerran. Lomalta saa palautua töiden pariin rauhassa. Ensi viikolla tulevat töihin sitten muutkin.

Vähiin käy ennen kuin loppuu tuo loma. Onneksi on löytynyt ja tapahtunut muutama ilopilleriksi luonnehdittava asia ennen kuin taas toimistotuolin kulutus alkaa.

Pilleri 1: Toukokuussa Prisman parkkipaikalla päätti joku lähteä parkkiruudusta äkäisesti peiliin vilkaisematta - tuloksena oli, että meidän auton etulokasuoja sattui olemaan peruutuslinjalla. Käytimme vihdosta viimein kuukauden tapahtuman jälkeen automme vahinkotarkastuksessa ja saimme tekstarilla luvan toimittaa sen korjattavaksi. Tilasimme merkkihuoltoon ajan. Tällä viikolla soi isännän puhelin ja toinen vahinkotarkastaja vaati autoamme nähtäväksi uudelleen, koska peruuttajan autossa ei ole minkäänlaisia jälkiä, joten kolaria ei ilmeisesti ole tapahtunutkaan. Eilen kävimme paikalla, siellä oli myös vahingontekijä sekä kaksi vahinkotarkastajaa. Vartin autoja vertailtuaan, mittailtuaan ja kuvailtuaan tulivat onneksi siihen tulokseen, että kyllä auto on osunut meidän autoon ja voimme alkuperäisten suunnitelmien mukaan viedä automme korjaukseen. Lähtiessämme peruuttaja tarjoutui korjauttamaan automme jossain toisessa korjaamossa ettei bonukset tipu. Emme kuitenkaan edes tätä vaihtoehtoa ajatelleet henkilön käytöksen ja vakuutusyhtiön vetkutusten takia.

Pilleri 2- kauneus on katsojan silmissä: Naapurissa on molempien vanhempien vanhemmat ym. sukulaisia Kiinasta kylässä koko kesän. Viikko sitten vaihtui vanhemmat, kun edelliset kuukauden oltuaan lähtivät Kiinaan takaisin ja toiset tulivat. Tällä kertaa mukana tuli myös äidin veli perheineen. Tämän veljen tytär ilmeisesti harrastaa valokuvausta, sillä sen verran ahkerasti hän jokaista heinän kortta kuvaa. Tullessamme eilen kotiin sieltä vahinkotarkastuksesta naapurin rouva pyhälsi pihaamme ja kysäisi saisiko heidän vieraansa ottaa valokuvan meidän postilaatikosta, kun se on niin ihana? Mitäpä siihen kuin että ottakaa vain, sehän on pelkkä laatikko. Tosiasiassa kuvaus tarkoitti, että jokainen kiinalainen naisihminen meni vuorollaan seisomaan meidän laatikon viereen kuvattavaksi. Tässäpä se ihmetys:

Pilleri 3 - kun on tylsää, keksi jotain piristävää: Tämä odotti kotiintullessa tänään. Koirapoijaat olivat pitkästä aikaa kaksistaan kotona ja pissaläiskien poistoon tarkoitettu vessapaperirulla oli jäänyt liian matalan pöydän reunalle. Eipähän ole siinä enää. Mahtoi olla Taavilla hauskaa:

Pilleri 4: Tässä lepää silmä ihan muuten vain. Vintistä löytyi tälläinen vaasikaunokainen:

Kuten aina ennenkin. Suunnittelen ennen lomalle jääntiä tekeväni lomalla sitten sitä ja tätä muulloin tekemättä jäänyttä. Nyt suunnittelimme isännän kanssa käyvämme hänen sukulaisissaankin, kun hän on pakkolomalla. Mutta kuinkas sitten kävikään? Kutsu töihin tuli samaksi päiväksi kun minä jäin kotiin.

Lomaviikko nro 1: Plikka valmistui toistamiseen, tällä kertaa ravintolatarjoilijaksi, ja halusi järjestää puutarhassa lähisuvulle (n. 30 henkeä) kahvitustilaisuuden. Tai alkuunsa hän suunnitteli saunottelua, grillausta ja kahvittelua. Keskusteltuamme saunottelu ja isompi grillaus tippui tarjottavien listalta pois. Joten viikko yksi meni sitten leipomisen merkeissä.

Lomaviikko 2, nyt menossa: Minua ei ole kyllä näille lämpöasteille luotu. Kymmenen astetta viileämpää saisi olla, jotta olo olisi helpompaa. Ja kun aamut aikaistui isännän töihin menon takia taas sinne klo 5:een, kuluu aika hänen lähdettyään puoli seitsemän jälkeen lepäillen suunnilleen sinne yhdeksään. Minä sohvalla ja koiruudet lattialla siellä sun täällä. Tämän viikon ohjelmaan on sitten kuulunut kerääntyneiden pyykkien pesu, sillä suihkuhuoneemme menee remonttiin elokuuksi, joten puhtaita vaatteita pitää olla riittävästi. Kun se pesukonekin on siellä suihkuhuoneessa. Lupasimme plikalle valmistujaislahjaksi pyykinpesukoneen, ja ilmoitin hänelle muutama päivä sitten, että hän kyllä saa sen, mutta vasta elokuun jälkeen. Sillä ostamme sen nyt, mutta käytämme sitä ensin itse yläkerran vessassamme elokuun ettei tarvitse lähteä kylään pyykkien kanssa. Hän saa sitten harjoitella koneen käytön meillä rauhassa ja tulla itse pyykkiensä kanssa meille.

Lomaviikko 3: Katsotaanpa mitä sinne siunaantuu? Vielä pitäisi kaikki 12 3-kerroksista ikkunaa pestä, ne on pari vuotta ollut pesemättä. Naapurissakin on tänä kesänä ollut pihalaatoittajia sirkkeliensä kanssa pölyyttämässä laattojansa. Isännän siskon mökillä lupailtiin käydä Posiolla. Isäntä vaan ei ole hirveän innoissaan ajomatkasta, sillä se olisi tällä hetkellä kokonaan hänen harteillaan minun epilepsian takia saaman ajokiellon takia.

Lomaviikko 4: Isäntä on kantanut työmaaltaan kiviä autotallimme taustan rinteeseen, joka näkyy kirkkaasti ja kauniisti naapuriin sekä ohimenevälle kevyen liikenteen väylälle. Naapurin piha on tällä hetkellä todella laitetun näköinen puutarhafirman jälkeen. Meidän rikkaruohoilla varustettu rinne on lähinnä hirvitys. Naapurin isäntäkin sanoi hyvä!, kun kerroin hänelle, mitä varten pihaamme on ilmestynyt kasa kiviä.

Viikolla 5 voi sitten mennä ilmeisesti töihin lepäämään ja viilentymään ilmastoituun toimistoon. Ihana ´loma` takanapäin...

Niinhän nuo ovat kuin me isännän kanssa naureskelin tässä päivänä yhtenä, kun kuuntelin plikan juttuja siitä mitä ajattelivat Rikunsa kanssa viikonloppuna tehdä. Eli siis mennä videovuokraamon ja kaupan kautta kotiin.

Enkä voinut olla ottamatta kuvaa, kun Riku tuli plikkaa meiltä hakemaan töistä tullessaan. Niinhän nuo ovat sohvallakin kuin me. Rikusta jo vitsailtiin plikallekin, että sanotaan, että tytär hakee isänsä kaltaista ja se pitää ainakin nyt paikkansa, sillä vävypoika nukahtaa tuoliin yhtä nopeasti kuin tuleva appensakin. Ovat niin mukava näky vierekkäisissä tuoleissa, molemmat umpisten unessa, toinen vain vähän toista äänekkäämpänä.

Kun koirakuume iskee, siitä ei hevillä parane muuten kuin koiran ottamalla. Niin mekin jo kolme kertaa. Mutta meillä se ensimmäinen koira on mielessä rakkaimpana, vaikka varsinkin toinen ja pikkuhiljaa tämä kolmaskin ihania ovat.

Ensimmäisen kanssa otettiin kaikki niin tosissaan ja koirakirjoja lukien. Sillä ei ollut mitään vaikutusta asiaan, että esim. meillä oli lapsuudessani kotona kolme koiraa. Ne olivat vanhempieni hoidossa, enkä niiden hoidosta käytännössä kyllä sitten mitään oppinut. Mitä nyt vähän silittelin ja lenkittelin silloin tällöin.

Lillin kanssa aloitettiin tosissaan. Ja jälkeenpäin ajatellen joko se oli niin täydellisen luontoinen tai me onnistuttiin erinomaisesti.

Mutta sitten iski se arki kuten kaikessa, valitettavasti.

Tässä yhtenä päivänä aloin laskeskelemaan kuinka paljon maksoimme lääkärikuluina sen elämän aikana. Tulos sekä yllätti että varsinkin hirvitti. Summat ovat noin summia muistin kätköistä ja markkamuodossa.

Maksoimme Lillistä 700 mk, joka paperittomasta koirasta oli nyt ajatellen aivan mieletön summa vuonna 1999.

Alle kaksi vuotiaana sen kohtu leikattiin pois sen sairastuttua kohtutulehdukseen juoksujen jälkeen, muistellaan nyt leikkauksen hinnaksi 1500mk. Lillin ensimmäiset juoksut tulivat 5kk:n iässä ja sen jälkeen 5 kk:n välein, niiden välissä oli aina valeraskaus. Joten kohtuleikkaukseen mennessä kaksivuotiaana sillä oli ehtinyt olla jo neljät juoksut.

Sitten se hyppäsi siihen puunoksaan kurkkunsa, sen ensimmäinen lääkärikäynti maksoi 200 mk, ja pari päivää sen jälkeen päivystävä lääkäri peri 900 mk. Sitä hoidettiin kaksi vuotta antibioottikuurein, niiden kuluja ei ole ylhäällä. Viimein piti leikata jäljellä olevat tikut kurkusta pois, 2000 mk.

Viimeinen hirvitys oli sitten diabetes, kilpirauhasen vajaatoiminta ja krooninen virtsatietulehdus, joihin se sairastui 8-vuotiaana. Niiden lääkekustannukset oli 660mk/kk. Lilli eli 7 pv vaille 11-vuotiaaksi. Eli lääkitsimme sitä 3 vuotta. 3 x 12 x 660 = 23760mk.

Joten yhteenlaskettuina:700+1500+1100+2000+23760=29060mk.

Tähän tulee päälle vielä normaalit lääkärissä käynnit rokotuksilla ja muutama käynti anaalirauhasten takia. Sekä tietysti ruoat ym. Joten varmaan 35000mk ei kaukana ole.

Tämä kirjoitus on tehty varoituksena ja esimerkkinä siitä kuinka pahimmassa tapauksessa voi käydä rakkaimman lemmikin kanssa. Ja silti ne ovat niin ihania ja meilläkin niitä on tälläkin hetkellä taas kaksi kappaletta.

Plikka Rikunsa kanssa on vakiintunut vieras meillä perjantaisin. Riku kun tuntuu pitävän pihasaunan löylyistä ja -grillin ruoista. Ja ilmeisesti niin paljon, että ehdottaa plikalle jopa itse visiittiä meille;) Verukkeella, että mennään katsomaan Taavia ja Tiitusta.

Eilen olimme sopineet plikan kanssa menevämme päivällä ruokiksellani kaupungille syömään yhdessä. Hän sitten soitti ja kysyi, että saako Rikukin tulla meidän mukaan? Vai onko meillä jotain niin salaista puhuttavaa ettei voi tulla? Johon minä, että eiköhän me voida ne meidän salaiset puhua toisella kertaa, antaa Rikun vaan tulla.

Käytiin yhdessä syömässä ja siellä ollessamme selvisi, että nuori pari oli ajatellut illalla tulevansa meille grillaamaan, kun Riku yht´äkkiä kysäisi minulta, että tykkäätkö pahaa, jos haen sut töistä? Että ihanko oikeasti kysyt?

Ja niin sitä illalla grillattiin....

Olen ollut muutaman päivän "lomalla", joista yksi meni huushollin siivoamiseen, yksi leipomiseen. Sitten tänään tuli parikymmentä lähintä sukulaista kyläilemään, jotta voitaisiin juhlistaa isännän lisävuosia. Plikka toivoi, että koko lähisuku tulisi, jotta hän saisi Rikunsa kerralla kaikille esiteltyä. Samalla ´avattiin´ grillikatos, joka oli kalustettu uudelleen kylläkin uusvanhoilla kalusteilla.

Nyt siellä on pari sohvaa, pari nojatuolia ja puutarhapöytä. Isäntä siinä työn touhussa toisella sohvalla makoillessaan tokaisi, että tuonne katon rajaan voisi hankkia taulutv:n, jotta täällä voisi pelata pelejä. Hmrh! Kait se siellä kohta on...

Kuva juhlien jälkeiseltä hetkeltä, kun sisään on kannettu takaisin kaikki ylimääräisetkin puutarhatuolit ja sisäkukat. Kukkien alla oleva pöytä on muuten isäni omasta pihasta kaadetusta lehtikuusesta tekemä pöytä, painaa ihan muutaman kilon:

Samalla, kun kameran kanssa ulos pääsin, kiertelin puutarhassa muutenkin sen ihmeitä kuvailemassa.

Ensimmäisenä kameraan osuivat ihanat pionit, joista vasemmassa reunassa olevat ovat varmaan ainakin 50 vuotta vanhoja. Oikean reunan pionit olemme itse istuttaneet edellisen asuntomme pihaan Anttilasta ostettuina juurakkoina ja siirtäneet ne tänne muuton yhteydessä:

Sitten oli vuorossa jänisten talvella täysin syömä omenapuu, joka kuin ihmeen kaupalla kasvaa silmissä. Siitä kun ei talven jälkeen ollut jäljellä kuin pelkkä ranka: